Silkes | virtuaalitalli | a sim-game stable
Silkes - virtuaalitalli

Maastoretki Silkesissä 16.01.2016

Joulu ja uusivuosi ovat ohitse, mahtavimmat lumikinokset kaikonneet jopa Silkesin saarelta ja edessä pelkkää kuraista kevättä, odotuksia ja toiveita kauniista kesästä. Mutta mikeipä tätäkin tylsempää vuodenaikaa voisi hyödyntää esimerkiksi porukalla maastoiluun?! Siksipä Silkesissä järjestetään kaikille yli 4-vuotiaille ratsuille avoin maastoretki tammikuun puolivälissä, 16. tammikuuta 2016! Retki toteutetaan tuotosperiaatteella, eli jokainen osallistuja kirjoittaa tarinan / runon tai piirtää / maalaa / muuten toteuttaa kuvan / sarjakuvan / kuvasarjan retkikuvauksen pohjalta.

Kuinka retkemme etenee

Silkesin vuoden 2016 ensimmäinen maastoretki alkaa ratsukkojen kokoontumisella tallin pihamaalle klo. 10.00. Kun mahavyöt on kiristetty, jalustimet säädetty ja koko joukko varmasti kasassa, suunnataan ensin laidunten välistä polkua merenrantaan rennosti käynneskellen. Vielä kevyesti lumipeitteisellä rannalla vaihdetaan raviin, jota jatketaan hetken päästä vanhalle, kapealle vaunutielle metsän siimekseen siirryttäessäkin.

Syvemmällä metsässä maasto on vähän vaikeakulkuisempaa ja tie kapenee välillä pelkäksi poluksi: se kiemurtelee vattupuskien ja korkeiden mäntyjen väleissä, laskeutuu kanervantäyteisiin notkelmiin ja nousee taas kukkuloille, joilta avautuu loistava näköala avoimelle meren ulapalle. Metsässä törmäämme yhtäkkiä polulla poikittain pyllistelevään peuraan, joka sännähtää nopeasti pakosalle hevosjoukkomme havaittuaan. Tämä kohtaaminen aiheuttaa luonnollisesti hämmennystä hevosissakin: miten juuri sinun ratsusi reagoi tapaamiseen villin luonnon kanssa? Pyrkiikö heposi pakosalle peurasta päinvastaiseen suuntaan, vai ovatko moiset tapaamiset sille arkipäivää, johon voi suhtautua viilipyttymäisellä tyyneydellä toisten lajikavereiden kauhulle tuhahdellen?

Peuravälikohtauksen jälkeen matka jatkuu edelleen reippaassa ravissa aina saarea halkovalle soratielle saakka. Siellä vaihdetaan käyntiin ja annetaan hevosten vähän hengähtää samalla, kun halukkaat voivat vielä luritella talven (toivottavasti) viimeiset joululaulut kauniisti kuorossa - mikä taas ilahduttanee toisia ratsukoita enemmän, toisia vähemmän.. Peltojen ympäröimä tie johtaa kohti merenrantaa, jossa taas ravataan hetki, ennen kuin kaikki ratsukot siirtyvät riviin merta osittain peittävälle, lumikuorrutteiselle jääpinnalle: on jäälaukkojen aika! Yhteisestä käskystä ratsukot sinkoavat rivistä matkaan, mutta niin ratsujen vaihtelevien kokojen kuin lahjojenkin vuoksi joukosta erottuu nopeasti kärki ja häntäpää. Millaiseen asemaan itse ajaudut ratsusi kanssa? Kamppaileeko ratsusi tohkeissaan kärkisijoista vai jättäytyykö se mielissään laiskempien seuraan; vai estävätkö sen lyhyet kintut ehkä kärkipaikoista kamppailun, vaikka voitontahtoa kyllä löytyisikin?

Kaikkien saavutettua laukkakisan selkeästi merkatun maalilinjan, siirrytään taas kukkulaiseen metsään vaeltamaan: tällä kertaa rennossa käynnissä kapealle polulle, jonka varrella saa kerran jos toisenkin kumarrella pois alhaalla riippuvien märkien kuusen- ja koivunoksien tieltä. Kohta ylitämme saarta kiertävän asfalttitien ja jatkamme matkaa jälleen ravissa saaren poikki tallia kohti. Matkan varrella sijaitsevalla niityllä halukkaat voivat hypätä muutamat alle metriset maastoesteet: koivuista väsätyn okserin, vesihaudan ja tukkiesteen. Innostutko ratsusi kanssa hyppelemään, vai kierrätkö niityn esteitä vältellen - entä onko ratsusi asiasta kanssasi samaa mieltä?

Vapaaehtoisen hyppelyn jälkeen loppumatka tallille sujuu letkeässä ravissa, ja tallin maneesin kulmalla siirrytään rentoon käyntiin, heitetään ohjat löysiksi ja lömpsytellään loppumatka tallipihaan kaikessa rauhassa. Tallilla hoidetaan hevoset kuntoon lainakarsinoihin tai trailereihin heinää mussuttamaan, ennen yhteisen päivän päättävää kaksijalkaisten kahvittelu- ja höpöttelyhetkeä pihan päärakennuksessa, jossa tuhotaan viimeisetkin joululta jäljelle jääneet glögit ja toki palkitaan jäälaukkojen voittaja yllätyspalkinnolla.

Osallistujat + tuotokset

kärkiratsukko: Tuule - toistaiseksi tuntematon ratsu

Cirus - Talvikaira
Varustin Kaisaa pikavauhdilla, sillä olimme osallistumassa Silkesin tammimaastolle, ja luonnollisesti myöhässä. Suojitettuani ja suitsittuani ratsuni lähdin kaivelemaan satulaa auton tavaratilasta. Kaikeksi epäonneksi huomasin, etten ollut pakannut satulavyötä mukaan. Kello oli viittä vaille kymmenen kun kiirehdin Silkesin talliin kyselemään satulavyötä, jonka Tuule ystävällisesti antoikin lainaan.

Ehdin kuin ehdinkin saada sekä hevosen että itseni lähtövalmiiksi ajoissa ja pääsimme starttaamaan maastoon. Paikalla oli mukavasti porukkaa, ja hevosia poneista suuriin puoliverisiin. Lähdimme jonossa kävelemään kohti merenrantaa, josta matkaa jatkettiin ravissa. Ihailin jäänpeittämää merta, sellaista kun ei meillä kotona päin ollut.

Pieni vaunutie vei meitä syvemmälle saaren metsikköön. Yhtäkkiä hevosletka pysähtyi kuin seinään ja tammani meinasi törmätä edellä menevään hevoseen, kun ei tajua jarruttaa ajoissa. Tiellä seisoi peura, joka salamannopeasti säntäsi metsän suojiin. Kaisa tuskin ehti tajuta koko asiaa, toisin kuin muutama muu hevonen jotka selvästi luulivat peuraa vähintään sapelihammastiikeriksi. Pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa ravissa aina soratielle asti, jossa pääsi jo hieman puuskuttava Kaisakin hengähtämään hetkeksi.

Pian saavuimme merenrantaan ja jäälle, jossa oli tarkoitus ottaa pieni laukkakisa. Kaisaa ei paljon tarvinnut käskeä, vaan se kiihdytti nopeasti töppöjalkansa melkoiseen vauhtiin. Vaikka ei tamma yhtä kovaa päässyt kuin suuremmat hevoset, tuntui sillä kyllä energiaa olevan siitäkin edestä ja minulla oli täysi työ saada se pysäytettyä laukan päätteeksi.

Kaisa kävi edelleen kierroksilla kun ratsukot siirtyivät metsään kapealle polulle. Saavuimme niitylle ja maastoesteet nähtyään Kaisa alkoi aivan mahdottomaksi. Tamma ei suostunut ollenkaan seisomaan paikallaan ja vaan kuumui pelkästä oman vuoron odottelusta. Meinasin jo jättää hyppäämisen kokonaaa välistä, mutta päätin kuitenkin tulla kerran tukkiesteen. Kaisa ei paljon pidätteitä kuunnellut, mutta selvitti lähes metrisen esteen leikiten. Kiitin pikkutammaani taputtamalla kaulalle.

Ravasimme loppumatkan tallille päin ja Kaisa alkoi jo rauhoittua ja rentoutua venyttämään kaulaanasa eteen alas. Viimeiset pari sataa metriä Kaisa kävellä löntysteli niin hitaasti, että jättäydyimme joukon viimeisiksi.

Purin varusteet pois ja loimitin tamman huolellisesti jotta se pärjäisi trailerissa heinää mutustamassa vielä kahvihetken ajan.

Loci - Eoin Baiste
Mä en tiedä, mistä päähänpistos lähteä Baisten kanssa Silkesiin talviselle maastoretkelle, tuli. Ori höyrysi energiaa jo lastausvaiheessa eikä paikan päälle päästyämmekään poni millään meinannut rauhoittua. Seuraavana aamuna Baiste oli riehunut karsinansa aivan ympäri ja kiljui kuin viimeistä päivää. Miten niin luksustalliin sopeutunut pikku prinssi? Harvinaisen hyvin loimitettu Baiste oli saanut lähes kaikki loimen soljet auki ja loimi roikkui repaleisena jotenkuten sen päällä. Saatuani orin vapautettua rikkinäisestä loimesta marssin tavaralaatikolleni ja etsin sieltä herran ulkoloimen. Ripeästi loimitettuani vein orhin sille varattuun, toivottavasti pomminkestävään, tarhaan.

Kun, yllättävän hyvin onnistunut, varustautuminen oli suoritettu, pääsimme nousemaan selkään muiden maastoilijoiden kanssa. Järjestys oli oikeastaan ratsujen kokojärjestys, paitsi erityisoikeudelle Tuulelle kuuluva kärkiratsukon paikka. Laidunten välistä kävelimme kohti rantaa, missä pääsimme ravaamaan. Baiste päästi ilopukkinsa, mutta sain sen pidettyä hallinnassa. Reitti johti metsään, missä jatkoimme hetken ravia. Olisin niin ollut onnellinen, jos olisin tajunnut ottaa GoPro-kamerani mukaan. Vaikeakulkuinen maasto tarjosi upeita näkymiä, vaikka välillä olikin naama lähes kiinni villivadelmissa. Viimeisen vadelmapuskan jälkeen kuului rätinää. Peura loikki poispäin polulta ja hevoset liikkuivat hermostuneesti. Baiste otti muutaman steppailu askeleen, mutta ei juuri muuta hölmöillyt.

Jatkoimme ravissa vielä soratielle asti, missä päästimme hevoset kävelemään. Joku aloitti innokkaasti vihellellä kulkusten tahtiin, mistä syntyikin ratsastajien säröäänin laulukuoro. Minun teki mieli tukkia omien korvieni lisäksi Baisten korvat, mutta tyydyin osaani: tallin joulukiireiden kanssa olin saanut raataa niska limassa töitä, kun muut olivat viettäneet ansaittuja Joululomia. Merenrantaan taas päästyämme ravailimme hetken, kunnes pääsimme sopivalle kohdalle ja pysähdyimme riviin. Tuulen lähtömerkistä kannustimme ratsumme täyteen - tai niin kovaan kuin uskalsimme - laukkaan. Baiste alkuun kamppaili kärjessä, mutta alkoi hiipua ponimittaisten jalkojensa kanssa. Olimme kuitenkin puolenvälin paremmalla puolella, kun vihdoin saavuimme maalilinjalle.

Laukkakisailun jälkeen jatkoimme hevosiamme taputellen ja kiitellen kapealle polulle. Metsässä puidenoksat tiputtelivat lumikasoja päällemme ja jonkun hevonen siitä vähän säikähtikin. Ratsastajien taidonnäytteet nähtiin, kun kukin vuorollaan väisteli alempana olevia oksia. Asfalttitien ylitettyämme taas pääsimme ravaamaan. Matkalla oli niitty, jolle rakennettuja maastoesteitä saimme hypätä halutessamme. Olin yksi halukkaista ja Baiste olikin menossa mukana innokkaampana kuin muistin. Ylitimme koivuisen okserin, vesihaudan ja tukkiesteen leikitin ja kokoonnuimme muiden luo odottamaan loppuja. Loppumatka sujuikin ravissa takaisin tallille.

Hikimärkä Baiste sai loimen, tai kaksikin, niskaansa ja pääsi hörppimään lämmintä melassivettä lainakarsinaansa. Asetin vielä heinää ja päiväruuat orille tarjolle ja suuntasin päärakennukseen juomaan höyryävänkuumaa kahvia.


/ e-mail / vieraskirja / © Tuule - ilman lupaa kopioiminen on rikos! | Silkes on virtuaalitalli | Silkes is a sim-game stable